Ami Jaara & Amico

Pitkän linjan ammattilainen Ami Jaara liikkuu loistavan Amico-yhtyeensä kanssa.

Amilla on levyprojektikin käynnissä, joten vielä on paljon uutta ja mielenkiintoista luvassa.

Ami Jaara tarjoilee keikoilla hyvää meininkiä ja taattua tanssi- ja iskelmämusiikkia.

Amico yhtye muodostuu neljästä ammattimuusikosta,jotka ovat:

Ami Jaara, basso ja laulu:
levyttänyt kaksi soolo lp-levyä v-76 "arkinen laulu" ja v.-95 "vaeltaja" ja lisäksi ollut useilla finhits-levyillä, jotka ovat nykyään erittäin suosittuja.
Ollut mukana jo 70-luvulta lähtien ja soittanut lukuisissa suosikkibändeissä, kuten Kosmos (joka oli -70 luvun suosituimpia bändejä), Cascade ja Topmost.
Ami on myös yksi suomen eniten levyttäneistä "tuntemattomista" artisteista suomessa. Hän on ollut tekemässä alkuperäisversioita mm. kappaleista - R.a.k.a.s.,  Tahdon sulle olla hellä, Katson autiota hiekkarantaa, Charlie Brown, Viisitoista kesää ym.ym. Ami oli mukana myös euroviisuissa Katri Helenan kanssa v.79 kappaleella Katson sineen taivaan.
Myöhemmin Ami on ollut bändinsä kanssa mukana tanssimusiikin ykkösketjussa säestäessään mm. Kari Tapiota, Anita Hirvosta, Frederikiä, Tapani Kansaa ja monia muita.
Nyt on tullut aika ottaa kynttilä vakan alta ja alkaa tekemään omia keikkoja amicolla. Mielessä on myös tanssikeikkojen lisäksi laittaa Kosmos materiaali kuntoon ja tehdä 60- ja 70-luvun pop-musiikkia . Eli Kosmosta voi ostaa sen kaltaisiin tilaisuuksiin. Amilla on suunnitteilla myös uusi levytysprojekti lähiaikoina.

Jukka Saari, rummut ja laulu:
Jukka tunnetaan lähinnä isoveljiensä Joukon ja Kostin bändistä. Toki Jukka on keikkaillut lukuisissa muissakin kokoonpanoissa. Viime aikoina hän on keikkaillut lähinnä tangokuninkaalisten taustayhtyeissä.

Kimmo Parviainen, koskettimet ja laulu:
ollutmukana mm. Markku Aron, Reijo Taipaleen, Esko Rahkosen ja lukuisien muiden artistien mukana.
Myöskin armoitettu bluesmuusikko, jota kaikki alan parhaat muusikot käyttävät.

Timo Kovanen kitara ja laulu:
ollut mukana myös monissa tanssibändeissä. Mm. Hannu Palo, Matti Korkiala ym.
Aloittanut myöskin jo -80 luvun alun rokkibändeissä.