Lasse Laakso

 


 

Lasse Laakso reissussa jo yli 45 vuotta!

Lassen uudelleen laulama Silmät niin kuin mantelit -kappale on ollut kohta vuoden Tätä Suomi tanssii-listalla. Kappale löytyy Fanituoteshopista sekä sinkkuna että ladattavana versiona.

 

Lassen historiikkia :

Ensimmäinen levy jo vuonna -68.

Virtaa ja vireyttä riittää edelleen.

Lasse keikkailee Tanssiorkesteri Helmen kanssa. Tanssiorkesteri Helmi on perustettu vuonna 2002. Ensimmäiset keikat yhtye teki saman vuoden syksyllä. Orkesteri koostuu kokeneista muusikoista, joilla on muusikonuraa kertynyt yhteenlaskettuna reilusti yli 100 vuotta. Ohjelmisto on koottu tanssittavasta musiikista sisältäen kaikki lavatanssin tanssilajit.

 

Uusin levytys, ”Silmät niin kuin mantelit” on julkaistu uudistettuna. Tämän kappaleen ensijulkaisu oli Syksyn Sävelessä 1986.

Lasse aloitti uransa jo 1960-luvun puolivälissä.

-Eemelin saunailta-kiertue 1965

-Syksyn Sävel 3. sija 1969

-omat yhtyeet 1970-luvulla

-7 Seinähullua Veljestä

-Tulipunaruusut

-Tapsan Tahdit

-Näyttelijä/Elämän suola/Eero Kaarto

Tulevat keikat

AikaPaikka
Sun 12.09.2010Pavi, VANTAA
Sun 24.10.2010Puistokulma VANTAA
Sat 13.11.2010Teeriharju SOMERO