Uutiset

  • Tippavaaran Isäntä kahdella kappaleella listalla

    01.08.2010

    Tippavaaran Isännän pitkäsoitolla kaksi sinkkulohkaisua on noussut tuoreimmaille Tätä Suomi Tanssii-listalle.
    Pieni polku on sijalla 12 ja Pigalle nousi uutena tulokkaana suoraan sijalle 15.

  • Jari Grek Suomen Tangoseniori 2010

    08.07.2010

    Jari Grek voitti torstaina 8.7.2010 lauletun Tangoseniori 2010 -kilpailun. Kilpailu käytiin Seinäjoella Tangomarkkinoitten yhteydessä.

    Onnittelut Jarille!

  • Tippavaaran Isännän levy ilmestynyt

    01.06.2010

    Pieni polku -pitkäsoitto on ilmestynyt 1.6.2010.
    Tippavaaran Isännän levyjulkkarit pidetään Lahden torilla keskiviikkona 2.6.2010 klo 8-13 välillä.

  • Aarne Tenkasen levy julkaistu

    27.05.2010

    Aarne Tenkasen uusi levy Ajan platinaa julkaistaan 26.5.2010 Linnanmäellä Helsingissä.
    Levy on tilattavissa Fanituoteshopista.

  • Jari Grekin levy julkaistaan kesäkuussa

    16.05.2010

    Jari Grekin levy Sydänten liekki viivästyy ja julkaistaan kesäkuussa.
    Ison levy-yhtiön kanssa neuvottelut ovat vielä hieman kesken, mutta lähiaikoina saadaan ratkaisu asiaan. Demoversioiden perusteella levystä on tulossa odotetusti erittäin onnistunut levy.

  • Tippavaaran Isännältä pitkäsoitto

    11.05.2010

    Tippavaaran Isännältä julkaistaan 1.6.2010 pitkäsoitto nimeltään Pieni polku.

    Tippavaaran Isäntä on juhlistamassa levyjulkkareitaan Lahden markkinoilla 2.6.2010.
    Sieltä saa ostaa uuden levyn Isännän nimmarilla.

  • Rat Cats listalle

    11.05.2010

    Rat Catsin Moottoritie on kuuma -kappale nousi viikolla 19 Rokkibaarien soitetuimpien listalla sijalle 14.

  • Roxanna nousi listoille

    11.05.2010

    Roxannan uunituoreelta Palasina -pitkäsoitolta Luoksesi jään -kappale nousi hienosti sijalle 11.
    Rokkibaarien soitetuimpien listalle.

  • Tippavaaran Isäntä listasuosikkina

    29.04.2010

    Tippavaaran Isännän Pieni polku -kappale on kavannut Tätä Suomi Tanssii -listalla jo sijalle 8.
    Hieno, Tippis!

  • RoXannan Palasina-cd julkaistaan 20.4.

    31.03.2010

    Pitkään työstetty RoXanna-yhtyeen Palasina -pitkäsoitto julkaistaan 20.4.2010.

    Levyä voi tilata jo ennakkoon.

  • Tippavaaran Isäntä listoille

    31.03.2010

    Tippavaaran Isäntä tuli ja pyyhälsi Tätä Suomi tanssii -listalla suoraan sijalle 23.
    Pieni polku onkin todella onnistunut tanssibiisi.

  • Rat Catsien Ekstaasissa-levy julkaistiin 31.3.

    21.03.2010

    Rat Cats -yhtyeen levy julkaistiin 31.3.2010.
    Levyä voi tilata jo ennakkoon Fanituoteshopista.

    Levyjulkkarikeikka on luvassa 16.4.2010 ravintola Libertyssä Helsingissä.

  • Tippavaaran Isännän Pieni polku julkaistu

    18.03.2010

    Tippavaaran Isäntä kävi taas kääntymässä studiossa ja raapaisi samalla narulle Pieni polku -kappaleen.
    Tippismäistä menoa tämäkin kappale.
    Tämä on myös samalla lohkaisu tulevalta pitkäsoitolta touko-kesäkuun tuntumassa julkaistaan Tippavaaran Isännän pitkäsoitto.

    Mitähän vielä?

  • Jari Grekin pitkäsoitto ilmestyy huhtikuussa

    18.03.2010

    Kauan odotettu Jari Grekin pitkäsoitto ilmestyy huhtikuun aikana. Tarkempi ilmestymispäivä ilmoitellaan heti saamme tuotannolta päivämäärän.

  • Meijulta Juhlalevy maaliskuussa

    14.01.2010

    Meijulta ilmestyy Juhlalevy maaliskuun alkupäivinä.
    Levylle tulee upea kattaus Meijua vuosien varrelta, 6 uutta biisiä. Mukaan tulee pari remixiäkin.
    Odotamme mielenkiinnolla !

  • Jösse Järvenpään uusi levy on ilmestynyt

    03.12.2009

    Jösse Järvenpään 20-vuotisjuhlalevy Kosteat vuodet 1991-2011 on ilmestynyt.
    Levyjulkkareita on vietetty oikein kunnon seurapiirissä. Jopa toimittaja Matikainen ehti paikalle ja kuinka ollakaan hukkasi kameransa jälleen. Vasta kolmas tänä vuonna.

    Levyn kappaleet jakoivat mielipiteitä voimakkaasti. Yksimielisyyttä suosikkikappaleesta ei löytynyt millään. Pimeä pullo -kappale sai kuitenkin herkimmätkin juopot melkein kyynelehtimään.

    Levy tilaukseen vaan Fanituoteshopista. Siitähän sen sitten kuulette.

  • Jösse Järvenpään juhlalevy Kosteat Vuodet 1991-2011 julkaistaan

    18.11.2009

    Jössen juhlalevy Kosteat Vuodet 1991-2011 julkaistaan 3.12.2009.
    Mukana on ainakin 20 rallia herkistä aiheista kuten viinasta, krapulasta, ryyppäämisestä jne.
    Fanituoteshopissa on jo ennakkotarjouksessa levyä myynnissä.

  • Markku Laamanen Finrilan myynnissä

    10.11.2009

    Talentista tuttu Markku Laamanen on Finrila Oy:n myynnissä.
    Lähiaikoina lisätietoja keikkojen ja uuden levyn osalta.