Juu, kuules kävin sitten siellä gynekoiloigialla tai joku muu sellainen. Kuules, normaalisti siellä menee 10-20 minuuttia. Nytpä menikin melkeinpä puolitoista tuntia.
Tarkkaan se poika tutkikin. Se oli se uusi meidän kylälle tullut tumma komea lääkäripoika.
Ja ai niin muodikkaat silmälasitkin sillä oli. Niillä varmaan näkee sillain kivasti.
Se on nyt asunut Suomessa jo kahdeksan vuotta.
Se on alunperin saksalaisvalmisteinen. Niin ja oikein Günther nimeltään.
Oli aikaisemmin kuulemma Turussa lääkärinä, mutta ei enää kestänyt turkulaisia. Se kertoi muutaman esimerkinkin ja nyt ymmärrän Güntheriä oikein hyvin. Kukapa nyt turkulaisia voisi muutenkaan ymmärtää.
Meidän kylällä on varmasti paljon mukavampi toimia lääkärinä. Pääsääntöisestihän kaikki on vielä tositerveitäkin. Mitä nyt muutamat tuntuu olevan mieleltään vähän vaillinaisia.
Günther oli kyllä tarkka lääkäri. Tutki minut, kuule oikein perusteellisesti. Siis sillain niinkuin näissä gynekooo...gynekkk.. siis näissä naisten asioissa tutkitaan.
Tutkittuaan jo reilun tunnin ajan hän totesi, että paikat ovat hyvässä kunnossa. Hän kurkisti vielä kerran sisään ja jäi myhäillen tuijottamaan minua. Veikeä ilme kasvoillaan hän vain ilmoitti, että nyt hänkin tietää mitä tarkoitetaan sisäisellä kauneudella. Ihmettelin hieman, mutta eipä hän paljastanut asian laitaa sen tarkemmin. Toisaalta eihän ammattisalaisuuksia tarvitsekaan paljastaa.
Juu, hei, meidän kylälle muutti uusi asukas, Koistisen Terho. Ei ihan meidän naapuriin, mutta kolmen talon päähän. Ihan siihen Jaatisen viereen. Terho muutti oikein Helsingistä saakka. Oli ollut jo viikonvaihteessa Merjan kuppilassa laulamassa karaokea. Eihän siitä ollut tullut oikein mitään, kun Terholla onkin sellainen vähän harmittava ongelma. Hän änkyttää tosi pahasti.
Hienosti se kuitenkin lauloi Frederikin Taka-taka-biisin.
Muuten Terho vaikutti tosi herttaiselta pojalta. Meillä on kyllä mukavaa väkeä meidän kylällä.
Elämä on tosi ihanaa!
Kuules, nyt en pysty kuule paljon kirjoittamaan. Jännittää, jännittää ihan vietävästi. Olen menossa tänään klo 9.30 oikein tuollaiselle gynekoloigialle. Kerron sitten lisää, kun olen käynyt tutkimuksissa.
Juu, kuule, niin siinä taas kävi, että pääsiäinen suorastaan hupsahti käsistä sillain tosi vikkelästi.
Pääsiäissunnuntaina kuule minäkin sainkin sitten munaa. Osasin vähän jo ennakkoon aavistella, mutta kun on voinut olla ihan varma, niin pitikin sitten olla sillain jännästi vähän varuillaan. Juu, herättyäni kietaisin upean aamutakkini jäntevän vartaloni peitoksi ja suuntasin askeleeni hiipimällä ihan hiljaa kohti keittiötä. Kurkistin siinä aina välillä olkani ylitse, ettei vain ketään muita ole liikkeellä. Ensin vilkaisin vasemman olkani ylitse. Kaksi askelta eteenpäin. Sitten vilkaisin oikean olkani ylitse. Ei ketään muita. Jatkoin päättäväisesti aamutossuihin verhoilluilla jaloillani eteenpäin. Vielä muutama varmistuskurkkaus taaksepäin. Sydän pamppaillen menin eteenpäin. Voi, että minua jännitti. Sydän jyskytti niin ettei se meinannut pysyä laamapaitani sisällä. Huh huh sentään.
Otin vielä muutaman ripeän askeleen ja siinä se oli. Silmieni edessä. Ihan itse nähtynä. Kaikessa kauneudessaan. Ihanaa. Tätä hetkeä olin odottanut jo niin pitkään. Kaipaukseni oli ollut pitkään jo niin kova, että melkein heikotti. Voi tätä onnea mikä minut silloin kohtasi. Astuin vielä vähän lähemmäksi. Tartuin vapisevin käsin.... en heti uskaltanutkaan tarttua. Uusi yritys. Tartuin kuitenkin vapisevin käsin ja silitin sen pehmeää pintaa. Ihanaa, vihdoinkin!
Siinä se oli edessäni.
Aatteles, siinä se lepäsi niin rauhallisena ja levollisena. Katsoin vielä uudelleen ja hymyillen otin vastaan tämän täyttymyksen hetken.
Niin, siinä se oli punertavaan foliokääreeseen käärittynä. Vapisevin käsin avasin foliokääreen ja lipaisin varovaisesti. Oih, miten ihanaa ja suklaista. Raotin vähän ja kurkistin sisälle. Voi, sieltä pääsiäismunasta löytyi ihana pieni muovinen lammas.
Kyllä elämä on ihanaa.
Heipat vaan!
Juu, kuule. Oli oikein tosi huisin jännää. Käytiin naapurin Helvin kanssa elokuvissa. Niin, tuolla Peräkylän Biossa. Se oli hieno ja uusi elokuvateatteri. Niin, joskus 60-luvulla.
Käytiin katsomassa se uusi Indiana -leffa, siis elokuva, tiedoksi niille, jotka eivät ymmärrä tällaista slangikieltä. Juu, se oli se Indiana Jones ja kadonneen G-pisteen salaisuus.
Aatteles, oli niin jännittävää, että se vaneripenkkikin alkoi hikoilemaan siinä elokuvan aikana. Ne oli tehnyt oikein remontin toissa viikolla siellä Biossa. Penkit oli oikein vedetty lahonsuoja-aineella. Värittömällä. Oli se penkki, joka hikoili, kun minäkin olin vaihtanut uuden Tena Maxin juuri ennen elokuvan alkua. Osasin niin hienosti varautua näinkin jännään elokuvaan.
Olipa tosi jännä kohtaus, sellainen ihan pimeä hetki, yöllä jossain viidakossa. Huh, melkein pelotti. Yhtäkkiä vierastäni kuului Helvin suusta : Nyt löytyi, nyt löytyi.
Melkein pelästyin, nyt vain säpsähdin.
Ihmiset kääntyivät katsomaan, että mitähän sieltä löytyi. Minäkin utelin Helviltä, että se G-pistekö löytyi.
Hän kuiskasi hiljaa, ettei kukaan häiriinny, että penkin alta löytyi pahvipurkillinen popcorneja. Oih, ne olikin maukkaita. Pansuola sopii niin ihanasti poppareihin.
Elokuva sai aika dramaattisen lopun, mutta enpäs kerrokaan, ettei sinulta mene sekin jännitys sivu suun.
Juu, kuules, tänään löytyi minullekin sillain niinkuin sukulaissielu tavallaan. Tällä pitkäaikaisella tuttavallanikin on ollut sillain yhteispeliä nuorena tyttönä Indianan kanssa. Voi, mikä ihana sattuma. Niin, tai ei siinä kyllä ole yhtään mitään sattumaa. Silloin kaikki pisteet löytyi sillain jännästi.
G-pistekin. Ei ollut kuule yhtään kateissa.
Helvin kanssa vielä elokuvan jälkeen puheltiin heidän tuoreesta avio-onnestaan Vilhon kanssa.
Helvi oli vähän yllättynyt, kun kerroin hänelle, että Vilho kävi syömässä meidän lintulaudalta pikkulinnuille tarkoitetut silavat ja kaurahiutaleet. Juu, kuule, minä olen tehnyt ihan oman patentin, miten silavat ja kaurahiutaleet eivät putoile lintulaudalta eivätkä lennä tuulen mukana eikä mitään muutakaan sellaista. Minä laitan ne kuule sukkahousun kärkeen ja siellähän ne pysyy niin ihanasti. Juu, sellaset sukkiksetkin, joihin on tullut pikkujoulutemmellyksessä joku silmäpako, sopii tähän oikein kivasti.
Juu, meinasin jo hermostua siihen Vilhoon ihan tyystin. Teimme sitten sopimuksen Vilhon kanssa. Nyt minä sitten kiikutan joka aamu Vilholle kotiovelle asti ikioman talipallon, jota Vilhon voi sitten nakertaa aamukahvillaan. Näin se yhteispeli vaan sujuu niin kivasti. Minä aina juoksen ripeillä gasellin jaloillani naapuriin aamuisin. Siinä on sellainen ihan pikainen aamulenkki samalla.
Helvi kertoi, että Vilho ottaa joka aamu neljäsosa tabletin Viagraa. Minä ihmettelin, että sekö riittää. Helvi kertoi, että aamulla se riittää, niin eipähän Vilho sitten pissaile kengilleen. Illalla Vilho ottaa kokonaisen tabletin. Sen jälkeen Vilho laukkaakin kuin villi orhi tammansa kimppuun. Ihanaa, että tälläkin iällä pelataan seksiä tällä tavalla.
Helvihän on jo 72, mutta Vilho vasta 76. Kiva nuoripari.
Viagrasta kuule puheenollen Vilho kertoikin tuossa yhtenä aamuna ihan sillain luottamuksellisesti kun taas kiikutin hänelle joka-aamuista talipalloaan, että oli tilannut netin kautta kerran Viagraa. Se oli ollut ihan samanlaista kuin meidän apteekistakin ostettu, mutta jotenkin sillain vähän viallista. Sellasta niinkuin sanotaan feikkitavaraa. Niin, aatteles, se oli muuten toiminut aivan täydellisesti, mutta jätti keskeltä kolmen sentin pätkän löysäksi. Aika harmillista. Ei tilannut Vilho enää toistamiseen nappeja Viron puolelta.
Niin, minä en tarvitse mitään lääkkeitä. Syön katajanmarjoja ja joskus iltalenkillä vähän maiskuttelen jäkälää. Se pitää vartalon näinkin upeassa kunnossa.
Heipat vaan! Nyt kirmaisen sillain vikkelästi nukkumaan. Ja hyvät yöt. Ja hei!
Kuule, se on kuule ihan juuri niin.
Viime viikollakin soitin kolme kertaa sille Timolle, no sille Rätyn Timolle. Se on se pääahtaaja tai ahtaajien päällikkö vai miten se pitää sanoa.
Se tuntuu olevan aika jääräpäinen poika. Juu. Sirpan mieskin vaan istuu telkkarin ääressä Olen ahtaaja-paita päällä eikä hievahdakaan. Voihan nyt sus siunatkoon. Sirpa ei saa edes imuroida silloin kun tulee telkkarista Poliisikoira Rex. Se on Sirpan miehen suosikkiohjelma.
Kuule, Timo, nyt sovitte asiat ja miehet töihin ja naisille taas omaa elämää.
Kohta Marjatta hermostuu tuohon herrojen leikkimiseen. Ja siitä ei muuten ole koskaan hyvä seurannut.
Juu ja aatteles. Saatiin myymälään ihan uusia ihania pikkareita. Edelliset oli jo tosi ohuita ja paljastavia. Aika rohkeitakin. Aatteles, tämä uusi ihana mallisto mullistaa kaiken. Pikkarit ovat tässä mallistossa niin ohuita, ettei niitä voi laittaa edes kuvastoon näkyville, kun ei näkyisi mitään.
Konalassa asuvalle Pirjolle jo kävi paha haaveri. Hän ei ollut muistanutkaan riisua näitä seitinseitin ohuita pikkareitaan pois WC:ssä käydessään.
Juu, kuule, jouduin painattamaan pikkareihin varoitustarrat : Otathan pissatessa pois.
Juu, eikä sitten sanaakaan minulle siitä ällöttävästä ex-miehestäni Markusta. Kolme kertaa sain lykättyä hänen siviiliin pääsyä, mutta enempää ei ollut tehtävissä. Olisi ollut sille ihan oikein pysyä siellä Pelsossa vielä muutama vuosi.
Avioeron yhteydessä käytiin kaikki asiat niin selkeästi läpi, että ei jäänyt enää yhtään sanaa sanomatta. Olkoon nyt kuinka lääkärismies tahansa. Varokaa naiset sitä. Se on tosi taitava ja lipevä puhumaan, mutta mutta.... voi voi sentään.
Keijo on sentään rehti suomalainen mies. Onhan se välillä vähän viinaan menevä, mutta muuten niin ihana ja reilu mies. Sellanen kun miehen pitääkin olla.
Aamulla taas kiireitä myymälässä. Niin ja pitää mennä radiollekin tekemään taas lähetystä.
Heipat!
Kuulkas nyt kaikki.
Olen tosi tosi tosi huolestunut. Ihmisethän elää ihan vallan jossain epätodellisuudessa. Eikä muisteta elää ollenkaan tätä päivää.
Pronssijuhlissakin Merjan kuppilassa kun maksoin pojille ja muutamille tytöillekin piikin auki, niin porukathan joivat kuin kyseessä olisi maailman viimeiset väkijuomat.
Voi taivaan vallat sentään!
Aatelkaas nyt, oma Keijonikin oli nauttinut melkein kaksi pulloa Carilloa. Ihan niinkuin ei olisi sitä nyt saanut jo elämänsä aikana ihan riittävästi. Sen päälle sitten vielä tietysti vähän jotain snapseja väliin toistakymmentä. Sitten vielä kehtasi aamulla ihmetellä, että miten voi tulla noin huono olo. Onkohan Merjan kuppilassa huono ilmanvaihto, vai mikä voisi olla syynä.
Voi voi sentään näitä miehiä.
Eihän siinä mennyt kuitenkaan rahaa kuin reilut 3500 €, vaikka Jössekin oli nauttinut ihan reilusti enemmän kuin kunto sallii.
Eikä sillä isoa merkitystä ole sillä rahalla.
Nehän on niitä ministerisuhteesta saatuja rahoja 80-luvulta. Aika moni on minulta udellut sen ihanan ministerin nimeä. Niin, tai ei se loppujen lopuksi niin ihan ihana ollutkaan. Tai olihan se alkuun ja sitten lopuksikin, kun maksoi ruhtinaallisen korvauksen. Tänä ja ensi vuonna tulee vielä kunnon korvaukset täsmällisesti suoritetusta vaitiolosta.
Aika jännä juttu oli koko se juttu.
Juu, niin, Simohan ei tullut ollenkaan paikalle. Ei tainnut johtua siitä, etteikö olisi Marjatan tarjoamiset kelvanneet ja johtui siitä, että muut juomat olivat ilmeisesti kelvanneet tosi hyvin. Jo parin viikon ajan.
Ei taida saada enää kukaan ryhtiä Simoon. Simon pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Ei taida kuitenkaan ylettyä.
Merjan kuppilaan tehdäänkin kesäksi ihan oikea grillikatos. Kerta viikkoon pidetäänkin Marjatan grilli-iltoja. Juu, aatteles. Tarjoilen siellä ihania grilliherkkuja.
Vetää näköjään kesänkin kiireiseksi.
Välillä täytyy kuitenkin ehtiä uimaankin. Siitä tykkään niin kovasti, juu.
Aatelkaas, kuinka ihanaa. Rannasta muutama riuska potku upeilla treenatuilla pohkeillani, niin olenkin jo melkein ulapalla.
Mutta on Karvosen Pekkakin ihan ulapalla. Niin ja se Aulis. Sain muuten Auliksesta yhden jännän asian selville. Tutkailin asiakirjoja yhden toisen asian osalta, niin sieltähän selvisi, että Aulis on jossain vaiheessa muuttanut sukunimeään. Aulis onkin alunperin ollut Kääpä. Eli virallisesti nimi pitäisikin kirjoittaa Aulis Kilpi os. Kääpä.
Kääpä on paljon kuvaavampi nimi Aulikselle.
Niin ja hei, tänään tuli Ranskasta oikein lentorahtina ihania uusia papiljotteja. Juu niin. Kokeilin jo sellaisia ihania sinisiä paplareita ja ai kuinka ne sopivatkaan minulle niin ihanasti. Katsoin oikein peilistäkin ja siellähän olikin niin hehkeä Marjatta sillain aika veikeästi hymyillen.
Nyt on mentävä kauneusunille, että jaksan taas aamulla kiidättää jäntevää vartaloani myymälässä hyllyrivistöjen välissä.
Hyvää yötä ja heipat kaikille!
Heipat vaan!
Juu, kuulkaas. Minulla on ihan uusi ihana radio-ohjelma Radio SuomiPopilla. Minun ihana ääneni on kuultavissa maanantaisin klo 12.30.
Niin, joka maanantai.
Niin ja kun ohjelmassa saa kerta purnata ja valittaa, niin laitelkaa purnauksia Minnille radioon. Marjatta sitten auttaa ja hoivaa ja tarvittaessa vähän helliikin.
Juu, niin se vaan menee.
Keijo-risteily risteiltiin Tallinkin laivalla 20.2. Takaisin tultiin Keijon päivänä. Olipahan ihanan paljon väkeä laivalla. Ihania ihmisiä oli paljon. Niin ja tietysti myös Keijo, Simo, Jösse ja Lauri Pykäläinenkin oli mukana. Olihan siellä myös uusi tuttavamme Aulis Kilpi ja Pekka Karvonenkin oli, ainakin jossain vaiheessa.
Juu, minua jännitti tosi kovasti ennen omaa show´tani. Kurkistin juuri ennen esitystä verhon takaa saliin ja näin, että koko sali, ihan koko sali on täynnä ihmisiä. Meinasi oikein pissit lirahtaa pöksyyn. Onneksi pissit pysähtyivät ennen pikkuhousuja Tenaan.
Eturivissä Simokin oli polvillaan. Huuteli sieltä kun näki minun kurkistavan verhon raosta : Marjatta, jännittääkö.
Sitten lähti Marjatta Show´n tunnusmusiikkisoimaan. Oikaisin vielä laamapaitani suoraksi ja riensin ripeilläni pohkeillani lavalle. Oi, miten yleisö otti minut vastaan. Paitsi Simo. Simo oli jo sammunut eturiviin.
Jännitykseni katosi hetkessä ihanan yleisöni edessä. Tanssin yhdessä tanssijapoikieni kanssa ja vaikka itse sanonkin, meno oli aikas hurjaakin välillä.
Jossain välissä yleisöstäkin kuului Bravo! Great! Fantassimo!
Että se osasi lämmittää minun muutenkin lämmintä sydäntäni.
Laivalta kyseltiin jo uusia esiintymisiä. Perämieskin kyseli koska tulen seuraavan kerran esiintymään. Vielä ei olla sovittu mitään lisäesiintymisiä.
Juu ja kuules Keijon päivänä kävin sitten taxfree-myymälässäkin. Ihana ostosmahdollisuuksien paratiisi. Minäkin ostin itselleni ihanaa uutta persikan tuoksuista Fii -parfumia. Oih!
Niin juu ja kuules, ostin laivalta Fazerin Sinistä. Ostin sellaisen Familypackin. Se tarkoittaa perhepakkausta. Sain ostaa sen tullimääräyksistä huolimatta vaikka meillä ei sellaista kokonaista perhettä olekaan. Vain minä Marjatta ja Keijo. Niin ja se meidän hamsteri Vili. Vili ei kuitenkaan syö suklaata. Tänään sitten ihan rohkeasti avasin Familypackin. Arvaatkaas kuinka kävi. Minulla aina runsas suklaansyönti näkyy heti minun ihanissa pohkeissani. Kun pureskelin enemmän osan suklaasta vasemman puolen hampaillani, niin nyt sitten vasemmassa pohkeessani on heti muutama kummallinen pahkura. Täytyykin mennä huomenna Enricon luo hierottavaksi, jos hän ehtisi siirtyä pakaroistani tällä kerralla jo pohkeisiin asti.
Olipas kiva risteily. Keijokin tuli kotiin neljä tuntia myöhemmin. Ainakin sen piti olla samalla risteilyllä.
Heipat vaan ja kiitos kaikille, jotka olitte kannustamassa minua esityksen aikana. Hei hei!
Ihan ensin ihan kauheasti anteeksi, kun en ole laitellutkaan näitä koulumuistoja aikaisemmin.
Ollut niin huisin kiire tuolla uudessa Marjatta Fashion Shopissa.
Niin, minähän kävin meidän kylän ainoata koulua, Metsärastaan koulua. Se oli sellainen kiva koulu, jossa oli kansakoulun alimmat luokat. Oppilaita ei ollut paljon. Yli puolet niistäkin oli sukulaisia. Koko meidän perheen lapset ja äidin veljen lapset ja isän kahden siskon lapset. Siellä oli Riihelän suku hyvin edustettuna.
Alaluokat meni kivasti ja nopsasti. Niin , silloin sai vielä leikkiä sellaistakin leikkiä kuin Kuka pelkää Mustaamiestä. Se oli kiva leikki. Välitunneilla leikittiin myös 10 tikkua laudalla. Nykylapset ei taida osata edes näitä kumpaakaan. Mustaamiestä muuten ei saa enää leikkiäkään. Kuulemma joku sellanen rasistinen leikki. Höpsistä sentään. Välillä kyllä ihan sillain vähän ihmettelen, miksi Simo suhtautuu niin jyrkästi niihin tummiin kavereihin. Kai Simollakin on syynsä.
Juu, mutta sitten 13 –vuotiaana jo käydessäni koulua Keravalla se sitten ikään kuin jysähti. Melkein vei jalat alta ja järjen mennessään. Niin, aatteles, Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ihan heti lähti sisälläni niin kuin tulivuori purkautumaan. Se oli niin ihana hetki elämässäni. Niin, ja niitä hetkiä oli silloin paljon. Melkein joka päivä. Alkaa ihan hengästyttämään kun aattelinkin vielä niitä ihania kuumia, jopa villejä ajatuksia, mitä silloin pyöri 13–vuotiaan teini-iän kynnyksellä olevan maatalon tytön hentoisten papiljoteilla käherrettyjen hiusten alla. Voi sentään. Hui, nyt pulssikin jo nousee.
Olin silloin ensi kertaa eläissäni ihan oikeasti ja aidosta rakastunut. Olin niin rakastunut, että välillä henki salpautui, välillä sillain vähän jännästi pyörrytti, välillä taas piti ottaa happea niin kuin veljeni Jaakon mato-ongella Metsärastaan joesta saama ahven kuivalla maalla. Jaakko päästi sitten ahvenen takaisin jokeen.
Juu, ensirakkauteni nimi oli Antero. Hän tuli meille sijaisopettajaksi silloin keväällä. Juu, muistan sen päivän. Se oli 14. maaliskuuta. Oli aika kylmä päivä. Niin, mutta minulla oli kuuma. Tosi kuuma. Se oli Matilda-tädin nimipäivä vielä kaiken lisäksi. Kun Antero purjehti niin ihanasti luokkaan harmaassa ihanassa slipoverissaan, olin ihastuksesta aivan jähmettyneenä paikoilleen. Kun muut jo istuivat pulpetteihinsa, minä seisoin ainoa ja vain tuijotin ja tuijotin ihanaa Anteroa. Auringonvalokin korosti niin ihanasti hänen pälvikaljuaan. Kuin salama olisi iskenyt lävitseni. Olin aivan myyty Anterolle. Siis niin kuin vertauskuvainnollisesti sillain.
Muistan vielä ensimmäisen nimenhuudonkin niin elävästi. Antero eteni aakkosjärjestyksessä. K-kirjaimen kohdalla olin jo aika hermostunut. L-kirjaimen kohdalla jännitys vaan lisääntyi entisestään. Sain pienen hengähdystauon kun huomasin, että mentiinkin sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Vuoroni lähestyi ja puna kohosi nuoren tytön kasvoilleni. Sitten… sitten se tapahtui. Antero sanoi niin ihanasti nimeni : Marjatta Riihelä. Sain ihan sillain vaivoin puserrettua huulieni välistä vastauksen : Paikalla.
Voi kuinka aika rientääkään. Nyt täytyy mennä vielä myymälään takaisin laittamaan hyllyt kuntoon taas aamua varten. Heipat vaan kaikille!
Heipat ja kiva kun olet löytänyt tänne Marjatan omalle blogille. Juu.
Niin, kun et minua varmaan tarkkaan tunne, kerronkin aluksi hieman taustaani.
Synnyin aika kauan aikaa sitten jo vuonna 1951 maatalon tyttönä Mäntsälän ja Järvenpään välimaastossa olevassa Metsärastaan kylässä.
Lapsuus oli ankea. Minulla on monta sisarusta vanhemmat veljet Osmo, Kalevi ja Väinö, pikkuveli Jaakko sekä isosisko Kaarina ja pikkusisko Kerttu.
Isäni, nyt jo vainajoitunut, Veikko, piti kovaa kuria yllä. Aattele, Jaakko ei saanut pienenä juoda edes kissan kanssa samasta kupista maitoa.
Isäni oli ahkera maatalon isäntä. Meillä oli silloin lehmiä, pari sikaa, lampaita ja hevonenkin, ori Kipuna.
Äitini, Kyllikki, hieno ja herkkä ihminen.
Hän hoiti lapset ja kodin ja navettatyöt ja paljon paljon muuta. Hän olikin nuorempana oikein huisin työteliäs kodin ilopilleri.
Vanhemmiten on jo vauhti päässyt vähän hidastumaan.
Isähän oli sellainen maaseudun jörrikkä. Kuunteli Kipparikvartetin ja Olavi Virran musiikkia, poltti piippua, ärähteli lapsille aina välillä ja oli aika paljon omissa oloissa uuninpankolla.
Näillä eväillä saatiin minunkin maanpäällistä taivallusta laiteltua liikkeelle.
Heipat vaan! Seuraavaksi vähän koulumuistoja.